Julkaistu 4.2.2021
Kirjoittaja: Martin Seltmann
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Kuva: John Jackson

Ystävyyssuhteilla ja muulla sosiaalisella vuorovaikutuksella on merkitystä nykypäivän ihmisyhteisöissä: katsaus lähes 150 kliinisestä tutkimuksesta osoittaa, että lujiin sosiaalisiin siteisiin liittyy 50 prosentin parempi eloonjäämisen mahdollisuus iästä, sukupuolesta tai terveydentilasta riippumatta. Nykyisin monissa kehittyneissä maissa on yhteiskunnallisia terveysongelmia: Yhdysvalloissa sosioekonomiset erot kuolleisuudessa ovat korostuneet kahden viime vuosikymmenen aikana, ja Isoon-Britanniaan nimitettiin vuonna 2018 ensimmäistä kertaa yksinäisyysministeri.

Ihmistutkimuksissa syiden ja seurauksien erottelu on vaikeaa, sillä ne, joilla on erinomaiset sosiaaliset suhteet, ovat myös usein jo syntymästään asti hyötyneet lukuisista elämäntapaan, ruokavalioon ja talouteen liittyvistä terveyttä edistävistä tekijöistä. Tämä lähtökohta rajoittaa ystävyyssuhteiden ja terveyden välisen yhteyden tutkimista. Useita eri lajeja koskevissa evoluutioteoreettisissa tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että sosiaalisuudesta voi olla sekä hyötyä että haittaa: sosiaalisuus voi johtaa esimerkiksi parempiin resursseihin ja tiedonsaantiin tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi suurempaan alttiuteen sairastua.

Sosiaalisuus ja ryhmässä eläminen on yleistä eläinmaailmassa, ja niin ihmisten kuin eläintenkin ryhmissä muodostuu erilaisia suhteita. Kahden yksilön välinen vuorovaikutus voi jatkua pitkään, jolloin heidän välilleen syntyy luja sosiaalinen side eli ystävyyssuhde. Tutkimuksista on selvinnyt, että ystävyyssuhteita esiintyy muun muassa kädellisten, hyeenoiden, kaskelottien ja hevosten parissa. Näin ollen muita sosiaalisia eläimiä kuin ihmistä tarkasteleva tutkimus voi tarjota hyödyllisiä mahdollisuuksia tarttua ystävyyssuhteiden syitä ja terveysvaikutuksia käsitteleviin avainkysymyksiin.

Tällä hetkellä niin ihmisten yhteisöt, perherakenteet ja sosiaaliset verkostot kuin eläintenkin populaatiot muuttuvat nopeasti ja voimakkaasti. Ihmisen toiminta ja ilmastonmuutos pirstovat monien eläinlajien elinympäristöjä. Yksi tällainen laji on intiannorsu. Tämä suuri, pitkäikäinen nisäkäs on ihmisen kaltainen monin tavoin – eliniän, perheyksiköiden, sosiaalisuuden ja kognitiivisten taitojen näkökulmasta. Norsut voivat elää jopa 70-vuotiaiksi, minkä lisäksi ne synnyttävät yleensä yhden poikasen kerrallaan, elävät osana sosiaalisesti monimutkaisia perherakenteita sekä voivat tunnistaa ja muistaa kymmeniä muita norsuyksilöitä hajun tai äänen perusteella. Jonkin verran näyttöä on myös siitä, että norsut tunnistavat itsensä peilistä ja näkevät itsensä ikään kuin esteenä, mikä viittaa jonkinlaiseen tietoisuuteen itsestä.

Sakari Alhopuron säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessani pyrin tuottamaan täydentävää tietoa sosiaalisuuden ja terveyden välisestä yhteydestä. Hyödynnän toistaiseksi käyttämätöntä tietolähdettä, joka tarkastelee Myanmarissa osittaisessa vankeudessa elävien norsujen sosiaalisia rakenteita, ystävyyssuhteita sekä eläinten terveyteen liittyviä toimenpiteitä. Kyseisiä norsuja käytetään metsänkorjuussa, eli ne vetävät ja kuljettavat puukuormia. Tutkimushankkeessa on kaksi keskeistä etua, jotka mahdollistavat sosiaalisuuden ja ystävyyssuhteiden syiden ja terveysvaikutusten tutkimisen. Ensinnäkin norsujen eläminen osittaisessa vankeudessa tarjoaa hankkeelle puolikokeellisen asetelman, jonka puitteissa ystävyyssuhteiden syyt ja terveysvaikutukset on helpompi eritellä toisistaan kuin tutkittaessa ihmisiä tai muita pitkäikäisiä, luonnossa vapaana eläviä sosiaalisia lajeja. Toiseksi kasvuolot osittaisessa vankeudessa mahdollistavat terveyteen liittyvien seikkojen seurannan paljon yksityiskohtaisemmin kuin on mahdollista toteuttaa luonnonvaraisina elävien eläinten parissa.

Alustavien löydösten perusteella naarasnorsuihin ja nuorempiin yksilöihin verrattuna urosnorsuilla ja vanhemmilla yksilöillä on useammin tapana elää yksinään ja niillä on yleisesti ottaen vähemmän ystäviä. Lisäksi kortisolin eli nisäkkäiden tärkeimmän ”stressihormonin” pitoisuudet ovat pienempiä niillä urosnorsuilla, jotka eivät elä yksinään, joilla on enemmän sosiaalista vuorovaikutusta eli ystäviä ja joiden työryhmässä on enemmän naaraita kuin uroksia. Yllättävä havainto oli, että naarasnorsuilla kortisolipitoisuudet pienenivät – ja stressi siis väheni – vain silloin, kun työryhmässä oli mukana poikasia. Yhdessä nämä havainnot korostavat sosiaalisuuden merkitystä norsuyksilön terveydelle, ja niistä voidaan päätellä jotain myös muiden nisäkkäiden sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Hankkeen seuraavissa vaiheissa tutkimustiimimme tarkastelee sosiaalisuuden, immunokompetenssin ja loisinfektioiden välisiä yhteyksiä näillä norsuilla.

 

 

 

 

Martin Seltmann on post doc -tutkija Turun yliopiston biologian laitoksella. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2014 Åbo Akademissa aiheenaan naarashaahkojen persoonallisuudet. Sakari Alhopuron säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessaan hän tarkastelee sosiaalisuuden ja terveyden välistä yhteyttä tutkimalla Myanmarissa osittaisessa vankeudessa eläviä norsuja.

 

 

 

 

Lisäaineistoa ja linkkejä:

Myanmar Timber Elephant -hankkeen verkkosivu: www.elephant-project.science/.
Twitter: @MyanmarElephant

Cheney & Seyfarth (2012) The Evolutionary Origins of Friendship. Annual Review of Psychology 63, 153–77.
Holt-Lunstad, J., Smith, T. B. & Layton, J. B. (2010) Social relationships and mortality risk: A meta-analytic review. PLoS Medicine 7, 7.
Nunn, C.L., Craft, M.E., Gillespie, T.R., Schaller, M. & Kappeler, P.M. (2015) The sociality–health–fitness nexus: synthesis, conclusions and future directions. Philosophical Transactions of the Royal Society B 370, 20140115.
Snyder-Mackler, N., Burger, J. R., Gaydosh, L., Belsky, D. W., Noppert, G. A., Campos, F. A., Bartolomucci, A., Yang, Y. C., Aiello, A. E., O’Rand, A., Harris, K. M., Shively, C. A., Alberts, S. C., & Tung, J. (2020) Social determinants of health and survival in humans and other animals. Science 368, 6493.