Julkaistu 7.12.2023
Teksti: Saija Saarni
Kuva: Shutterstock
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy

 

Sedimenttikeräin on varsin yksinkertainen laite: kaksi painojen avulla pohjaan viritettyä putkea, jotka muistuttavat puutarhan sademittareita ja niitä yhdistävää runkoa. Putket on sijoitettu noin puolitoista metriä meren pohjan yläpuolelle siten, että kaikki siinä kohtaa pohjaan matkalla oleva aines päätyy putkeen.

Mittauspisteitä on kymmenkunta Kemiön saaren molemmin puolin. Keväisin ja syksyisin keräimet tyhjennetään, huolletaan ja asennetaan takaisin. Putkiin kertynyt sedimentti päätyy Turun yliopiston geologian osastolle tarkempiin tutkimuksiin. Sedimentistä saadaan paljon tietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat Saaristomeren tilaan nyt ja tulevaisuudessa.

 

Nenä kertoo paljon

Lopulta pintaan ilmestyy laite, joka nostetaan veneeseen. Keräysputkien kunnosta näen heti, että pohja on hapeton. Veneeseen leviävä mädän kananmunan haju vahvistaa havaintoni: eloperäisen aineksen mätäneminen hapettomassa ympäristössä tuottaa haisevia rikkiyhdisteitä.

Terve, hapekas sedimentti olisi ruskeaa eikä juuri haisisi. Väriltään musta sedimentti tuo terveiset pohjasta: Saaristomeren syvänteitä vaivaa rehevöitymisen seurauksena laajeneva happikato – sen lisäksi meren ekologista tilaa uhkaavat mikromuovit.

 

 

 

Pohjan olosuhteista saa nopean käsityksen jo ensisilmäyksellä. Hapettomissa olosuhteissa ollut keräysputki on kuin uusi. Hapettomissa syvyyksissä ei viihdy mikään. Jokisuiston sameissa mutta hapekkaissa vesissä runkopolyyppi on vallannut laitteemme kasvualustakseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa suojelutoimien vaikuttavuudesta

Mikromuovit ovat kooltaan alle viiden millimetrin mittaisia muovihiukkasia, jotka ovat joko tarkoituksella pieneen kokoon valmistettuja tai syntyneet muovituotteiden hajoamisen seurauksena. Nykyään tiedämme mikromuoveja olevan jo lähes kaikkialla – ilmassa, jäätiköissä, merissä ja järvissä.

Yksi mikromuovien aiheuttaman riskin arvioimiseen liittyvä ongelma on se, ettemme tiedä, millä nopeudella mikromuovien määrä ympäristössä lisääntyy. Aloitteita muovien ympäristöön pääsyn ehkäisemiseksi on tehty, mutta toistaiseksi muovien tuotanto ja käyttömäärät ovat yhä kasvussa.

Sedimenttikeräimillä voimme mitata täsmälleen, kuinka monta mikromuovihiukkasta tietylle merialueelle kerrostuu kuukaudessa tai vuodessa. Mittaamalla muovin kerrostusta useamman vuoden ajan pystymme arvioimaan, minne, miksi ja miten nopeasti muovit kerrostuvat. Samalla saamme tietoa siitä, vaikuttavatko suojelutoimemme ja muuttunut lainsäädäntö mikromuovien kerrostumisnopeuteen. Ovatko toimemme vaikuttavia tai riittäviä?

Tämänkaltainen mittausaineisto luo pohjan luotettavien ennusteiden tekemiselle. Ekologien selvittäessä, miten paljon eri eliölajit sietävät muovia, me voimme ennustaa, milloin olemme ekologisen kestävyyden rajalla nykyisen menon jatkuessa.

 

 

 

 

Sedimentistä löytyi mikromuovihiukkasia ja -kuituja.

 

 

 

 

 

Pakkausmuovia löytyy ympäristöstä eniten

Salon kaupungin edustalta veneeseen nousee ennemminkin teddykarhun kuin tutkimuslaitteen näköinen möykky. Runkopolyyppi on vallannut keräimen kasvualustakseen. Vedessä on kyllä happea, mutta ei riittävästi valoa leville. Vesi on sameaa joen tuoman kiintoaineskuorman vuoksi, mutta tuo joki Halikonlahdelle muutakin. Maailmanlaajuisesti joet on tunnistettu mikromuovien tärkeimmiksi kulkureiteiksi maailman meriin.

Myös Salon edustalla ilmiö näkyy selvästi: mikromuovien kerrostumisnopeus on jokien suulla suurinta. Niiden kerrostumiseen vaikuttavat myös monet muut seikat, kuten vuodenaika, jääolot, syvyys ja virtausnopeus. Entä kuinka monta muovihiukkasta mittausputkissani sitten oli? Määrä vaihtelee runsaasti muutamista hiukkasista aina muutamaan sataan hiukkaseen Salon edustalla Halikonjoen ja Uskelanjoen suulla. Myös muovin käyttö heijastuu suoraan ympäristöön. Eniten maailmassa valmistettuja muoveja ovat pakkausmuovit, kuten polyetyleeni ja polypropyleeni. Näitä muovilaatuja on Halikonlahden sedimenttikeräimissäkin selvästi eniten.

 

 

 

 

 

FT, dosentti Saija Saarni työskentelee Turun yliopiston geologian osastolla ja tutkii ilmaston- ja ympäristönmuutoksen vaikutusta vesistöjen kerrostumisolosuhteisiin. Tutkimuksen keskiössä on selvittää mikromuovien kerrostumisnopeutta ohjaavia tekijöitä. Saarni väitteli tohtoriksi vuonna 2017. Väitöskirjassaan hän selvitti ilmaston ja valuma-alueen vaikutusta sedimentaatioon.

Kuva: Turun yliopisto / Hanna Oksanen

 

 

 

 

Linkkejä:

https://www.mustread.fi/artikkelit/mikromuovit-kuriin-mutta-miten/

https://link.springer.com/article/10.1007/s11368-023-03465-3

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0025322721002838