Koronaa ilmassa?
COVID-19-pandemia on herättänyt vuolasta keskustelua lähes jokaisella elämän osa-alueella. Lääketieteen puolella yksi kiivaimmista keskusteluista pyörii hengittämämme ilman ympärillä: miten COVID-19-tauti leviää ilman välityksellä ja mikä on ilmavälitteisyyden rooli tartunnassa? Tiedemaailman lisäksi vastauksia odottavat muun muassa musiikkialan ammattilaiset, alan harrastajat ja konsertteihin kaipaavat kansalaiset.Julkaistu: 2.9.2021
Kirjoittaja: Enni Sanmark
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Kuva: Shutterstock
Pelkästään koronakeskustelua seuratessa voisi ajatella, että taudinaiheuttajien leviäminen ilman välityksellä olisi jotakin täysin uutta ja ominaista ainoastaan COVID-19-tautia aiheuttavalle SARS-CoV-2-virukselle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jo vuosikymmeniä on tiedetty, että esimerkiksi tuberkuloosi ja influenssa leviävät ilman välityksellä. Miksi sitten juuri COVID-19 nosti taudinaiheuttajien ilmavälitteisen leviämisen tutkimuksen keskiöön?
Ensinnäkin COVID-19 on aiheuttanut viime vuosikymmenten hankalimmin hallittavan pandemian. Pandemian pitkittyminen ja nopea leviäminen selittyvät pitkälti sillä, että taudinaiheuttajat kykenevät siirtymään ihmisestä toiseen ilmavälitteisesti. Ilmavälitteisyys on tekijä, johon voidaan puuttua yhteiskunnallisella päätöksenteolla – muun muassa rajoituksin ja maskisuosituksin. Muita merkittäviä syitä koronatapausten nopeaan kasvuun ovat taudin tarttuminen oireettomassa vaiheessa, viruksen kannalta katsottuna riittävä muttei liiallinen kuolleisuus sekä ihmisten suuri liikkuvuus.
Tutkimusta on vauhdittanut myös teknologinen kehitys. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutkia tarkemmin ilmaa ja sen mukana kulkevia taudinaiheuttajia. Tuberkuloosin kulta-aikoja elettiin 1900-luvun alkupuolella, ja edellisestä influenssapandemiastakin on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Noista ajoista tieteelliseen tutkimukseen käytettävä teknologia on kehittynyt suurin harppauksin. Meidän ei tarvitse enää turvautua taaksepäin katsovaan tutkimusmetodiin arvioidessamme tartuntareittejä, vaan voimme kerätä ja tutkia hengitettyä ilmaa ja sen sisältämiä taudinaiheuttajia.
Moniammatillista yhteistyötä
Tällä hetkellä siis tiedämme, että monet hengitystieinfektioita aiheuttavat taudinaiheuttajat voivat levitä ilman välityksellä ihmisestä toiseen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että osa ihmisistä levittää tautia voimakkaasti ympärilleen, kun taas suurin osa ei välttämättä tartuta edes asuinkumppaniaan. Sitä, mistä tämä ero johtuu, ei ole kyetty selittämään – vielä! Tutkimusryhmämme pyrkii selvittämään kyseistä ilmiötä aerosolifysiikan, tietokonemallintamisen sekä lääketieteen keinoin. Tavoitteena on tunnistaa jatkossa ne henkilöt, jotka levittävät ilmavälitteistä tautia ympärilleen herkästi. Harva meistä on kaikkien edellä mainittujen alojen huippuasiantuntija, minkä vuoksi työskentelemme ongelman kimpussa moniammatillisesti ja hyödynnämme eritaustaisten tutkijoiden osaamista.
Tutkimus on saanut innoituksensa COVID-19-pandemiasta, mutta sen tuloksista on hyötyä myös tavallisten kausiflunssien, influenssaepidemioiden ja muiden tartuntatautien ymmärtämisessä ja niiden leviämisen rajoittamisessa. Toivomme myös, että tuloksemme auttavat turvaamaan musiikkitoiminnan jatkumisen tulevien pandemioiden aikana. Tämä olisi tärkeää sekä suomalaiselle musiikkialalle että kansalaisten hyvinvoinnille.
Olen Enni Sanmark, Helsingin yliopistosta vuonna 2017 valmistunut lääkäri ja pienen tytön äiti. COVID-19-pandemian alkaessa keväällä 2020 olin äitiyslomalla ja saanut juuri valmiiksi korva-, nenä- ja kurkkutauteihin liittyvän väitöskirjani. Hyvä ystäväni päätti tuolloin aloittaa oman väitöskirjatutkimuksensa COVID-19-taudin leviämisestä ja sen vaikutuksista terveydenhoitohenkilökunnan hyvinvointiin. Lähdimme rakentamaan tutkimusta yhdessä, ja monen mutkan ja onnellisen sattuman seurauksena tutkimusaiheeni tarkentui erityisesti taudinaiheuttajien ilmavälitteiseen leviämiseen ja aiheen tutkimiseen moniammatillisesta näkökulmasta. Yhden projektin keskeisimmistä opeista voi tiivistää seuraavasti: ”Jos eteesi tulee jotain mielenkiintoista, uskalla hypätä ja katsoa minne se johtaa.”