Julkaistu: 6.5.2021
Kirjoittaja Valter Weijola
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
 

Moni olettaa, että selkärankaisten ja erityisesti nelijalkaisten eläinten eli tetrapodien lajisto tunnetaan jo hyvin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan uusia lajeja löytyy jatkuvasti – esimerkiksi kuvattujen nisäkäslajien määrä kasvoi noin tuhannella vuosina 2005–2018. Uusia matelijoita tunnistetaan ja kuvataan 100–200 lajia vuosittain.

Kaikkiaan maailmassa on tunnistettu ja kuvattu tieteelle yli 68 000 selkärankaisten lajia, joista yli puolet on kaloja (noin 34 300 kuvattua lajia). Lajistoltaan toiseksi suurin kuvattujen lajien ryhmä on matelijat (11 400), ja seuraavina ovat linnut (10 000), sammakot (6 600), nisäkkäät (6 400), ympyräsuiset (120), keuhkokalat (6) ja viimeisenä varsieväkalat, joita on vain kaksi kuvattua lajia.

Tutkimukseni keskittyy matelijoiden ja sammakoiden lajistoon Melanesiassa eli Uudessa-Guineassa ja sitä ympäröivillä lounaisen Tyynenmeren saarilla. Biologille Melanesia on kiinnostava alue monesta syystä. Päiväntasaajan trooppisessa ilmastossa lajien kirjo on yleisesti ottaen runsas, ja alueella on suuri määrä enemmän tai vähemmän eristyksissä olevia saaria ja saariryhmiä, joiden luonto on vielä melko koskematonta ja kartoittamatonta.

Saarilla suuri lajikirjo ja korkea kotoperäisyys

Uusi-Guinea on maailman suurin trooppinen saari, jonka pinta-ala on runsaat 780 000 neliökilometriä. Saarta halkoo massiivinen vuorijono, joka ulottuu lähes koko saaren yli luoteesta kaakkoon. Vuorijonon pohjois- ja eteläpuolella levittäytyvät laajat tasangot, joilla on sademetsää, savanneja ja jokialueita. Lisäksi saarella on erillisiä pienempiä vuoristoalueita. Saarella on siis useita erilaisia luontotyyppejä: lumipeitteisiä vuorenhuippuja ja karua alpiinista kasvillisuutta, kalliometsiä, savanneja ja mangrovemetsiä sekä alankoalueita sademetsineen. Monilla Melanesian pienemmillä saarilla toistuu sama topografia ja monimuotoisuus, joskin pienemmässä mittakaavassa.

Eristyneisyys eli isolaatio ohjaa lajiston kehittymistä. Melanesiassa erilaiset maantieteelliset esteet vaikuttavat populaatioiden väliseen geenivirtaan. Monille matelijoille esteenä ovat esimerkiksi saarten väliset merialueet, sammakoille esteenä voi olla jo kahden vuoren välinen jokilaaksokin. Eristyneisyys on johtanut sekä suureen lajikirjoon että korkeaan alueellisen kotoperäisyyden, endemismin, asteeseen. Melanesiassa ylivoimainen enemmistö noin 900 tunnetusta matelija- ja sammakkolajista on kotoperäisiä eli endeemisiä lajeja. Alueiden välisestä diversiteetistä käytetään termiä beetadiversiteetti.

 

Tutkimuskohteena ainutlaatuiset lajit

Tutkimukseni tavoitteena on tunnistaa ja kuvata lajien moninaisuutta, hahmottaa leviämismalleja sekä määritellä alueita, joilla elää uniikkeja, endeemisiä lajeja. Työ on toistaiseksi keskittynyt Papua-Uuden-Guinean valtioon kuuluville saarille Uuden-Guinean pohjois- ja itäpuolella.

Kenttätyö Papua-Uudessa-Guineassa on erittäin kiinnostavaa ja jännittävää mutta logistisesti usein haastavaa, koska maan infrastruktuuri sekä viestintä- ja liikenneyhteydet ovat kehittymättömiä.

​​​Vuonna 2018 tein kenttätyötä yhdessä Michiganin yliopiston ja Papua-Uuden-Guinean kansallismuseon tutkijoiden kanssa. Inventoimme tuolloin matelijoita ja sammakoita Uuden-Guinean pohjoisrannikon vulkaanisilla saarilla, Uuden-Britannian saaren länsipuolella. Tavoitteena oli kerätä Karkarin, Crownin, Tolokiwan, Sakarin ja Umboin saarilta biologista aineistoa tutkittavaksi ja analysoitavaksi Turun ja Michiganin yliopistomuseoissa. Samana vuonna aloitimme myös kenttäinventoinnit Variratan kansallispuistossa, joka sijaitsee pääkaupunki Port Moresbyn pohjoispuolella.

Vuonna 2020 Sakari Alhopuron säätiö myönsi apurahan tämän keruutyön kokoelmien tutkimukseen ja analysointiin. Saarilla elää lähes 80 matelija- ja sammakkolajia, joista puolisen tusinaa on tieteelle uusia. Biomaantieteellisesti valtaosa lajeista näyttää olevan peräisin Uudesta-Guineasta, pieni osa Bismarckinsaarilta. Sen sijaan uusina kuvatut lajit näyttävät olevan endeemisiä inventoiduilla saarilla.

Lajien monimuotoisuutta ja kotoperäisten lajien esiintymistä koskevalla tiedolla on entistä suurempi merkitys alueella, jonka luontoa kaivannaisteollisuus, ilmastonmuutos ja väestönkasvu uhkaavat yhä pahemmin. Tämän hankkeen tulokset osaltaan toivottavasti lisäävät tietoisuutta Melanesian ainutlaatuisesta luonnosta ja ovat hyödyksi tulevaisuuden suojelutoimien suunnittelussa.

 

Valter Weijola toimii postdoc-tutkijana Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä. Hänen väitöskirjansa Phylogeny and taxonomy of the Pacific monitor lizards (Squamat: Varanus: Euprepriosaurus)vuodelta 2017 käsittelee Tyynenmeren alueella elävien varaaniliskojen kehityshistoriaa ja luokittelua. Hän on tutkinut lounaisen Tyynenmeren saarten lajiston monimuotoisuutta ja kotoperäisyyttä vuodesta 2008 alkaen. Sakari Alhopuron säätiön myöntämän stipendin turvin hän syventyy nyt matelijoiden ja sammakoiden lajistoon ja eliömaantieteeseen eräillä aiemmin tutkimattomilla tuliperäisillä saarilla Uuden-Guinean pohjoisrannikolla.