Tieteen apurahan hakijoille
Sakari Alhopuron säätiön apurahoja voi hakea vuosittain helmikuun ajan. Apurahoja myönnetään lääketieteelliseen ja siihen läheisesti liittyvään tutkimukseen, ympäristötutkimukseen sekä luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua edistävään tutkimukseen. Tutkimus voi olla luonteeltaan poikkitieteellistä.
Säätiö myöntää apurahoja tohtorin tutkinnon suorittaneille eli henkilöille, joiden väitöksen tiedekunta on hyväksynyt ja jotka ovat saaneet tutkintotodistuksen.
Vuosittain helmikuussa järjestettävä apurahahaku suunnataan lääketiedettä sekä monitieteistä ympäristötutkimusta, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua edistävään tutkimukseen.
Säätiö myöntää apurahoja tohtorin tutkinnon suorittaneille, ansioituneille tutkijoille ja korkeatasoisille tutkimushankkeille.
Apurahoja voivat hakea tohtorin tutkinnon suorittaneet tutkijat eli henkilöt, joiden väitöksen tiedekunta on hyväksynyt ja jotka ovat saaneet tutkintotodistuksen.
Tutkinnon suorittamisesta ei saa olla kulunut yli seitsemää (7) vuotta. Vaatimus koskee sekä henkilökohtaista työskentelyapurahaa että hankeapurahaa hakevia tutkijoita.
Määräajan ylittyminen voidaan kuitenkin hyväksyä harkinnan mukaan erityisestä syystä. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi vanhempainvapaa tai asevelvollisuus.
Hakijalla pitää olla suomalainen henkilötunnus sekä suomalainen pankkitili ja pankkitunnukset. Henkilökohtainen apuraha maksetaan hakijan omalle pankkitilille.
Hankeraha voidaan maksaa vain suomalaiselle organisaatiolle.
Tutkimushankkeiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota aikaisemmin tehtyyn tutkimukseen, tutkimusaiheeseen ja -suunnitelmaan sekä tutkijan mahdollisuuksiin toteuttaa tutkimuksensa.
Hakemuksessa hakijan on annettava tiedot tähänastisesta toiminnastaan, tiedot enintään kymmenestä (10) tärkeimmästä tieteellisestä julkaisustaan sekä rahoitussuunnitelma, joka on yksilöitävä ja perusteltava. Tutkimussuunnitelman pitää sisältää seuraavat asiat:
- Mihin kysymykseen tutkimushankkeella haetaan vastausta.
- Hankkeen teoreettinen ja tutkimuksellinen tausta.
- Käytettävät aineistot ja menetelmät mukaan lukien mahdolliset tutkimuseettiset näkökohdat.
- Tutkimushankkeen 1–3 tärkeintä tavoitetta.
Tutkimussuunnitelman maksimipituus on 5 sivua, johon sisältyy myös lähdeluettelo. Tutkimussuunnitelma kirjoitetaan Arial-fontilla ja pistekoolla 11. Tutkimussuunnitelman voi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Säätiö voi käyttää apuraha-anomusten arvioinnissa ulkopuolisia asiantuntijoita. Säätiön tekemien päätösten perustelut ja asiantuntijoiden nimet eivät ole julkisia. Tarvittaessa säätiö voi ennen lopullista päätöstään pyytää hakijalta lisätietoja.
Säätiöltä voi hakea hankeapurahaa, henkilökohtaista työskentelyapurahaa tai molempia yhtä aikaa. Myönnettävän rahoituksen määrä voi vaihdella vuosittain.
Vuoden 2024 apurahan määrät ovat seuraavat:
Haettavan rahoituksen kokonaissumma voi olla enintään 60 000 euroa.
Hankeapurahaa voi hakea enintään 60 000 euroa. Hankeapurahaa hakeneelle tutkijalle myönnettävä apuraha maksetaan suomalaisen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen tilille. Apurahan hakija määrittelee apurahan käytön ottaen huomioon yliopiston tai tutkimuslaitoksen apurahoja koskevat yleiset säännöt ja käytänteet. Hankeapurahalla voi kattaa omaa ja/tai muiden henkilöiden palkkakustannuksia sekä tutkimukseen liittyviä muita kuluja. Hankeapurahaan voidaan sisällyttää yliopiston tai tutkimuslaitoksen niin sanottu yleiskustannusosuus, joka saa olla korkeintaan 7,5 prosenttia. Huom! Hakijan pitää olla yksittäinen henkilö, ei työryhmä.
Henkilökohtainen työskentelyapuraha voi olla enintään 26 200 euroa, ja apuraha maksetaan suoraan hakijan henkilökohtaiselle tilille. Apurahan saaja huolehtii itse eläkemaksusta (Mela). Henkilökohtainen työskentelyapuraha on niin sanotusti palkka-apurahaa, mutta sitä voi myös käyttää muihin tutkimuskuluihin.
Apurahan saaminen edellyttää, että tutkijalla on suorituspaikka, jossa tutkimusta tehdään. Hakemuksessa on annettava työskentelyluvan antaneen tutkimuslaitoksen toimivaltaisen edustajan yhteystiedot.
Esimerkkejä:
Henkilö voi hakea
- pelkästään hankeapurahaa, joka voi olla enintään 60 000 euroa. Jos henkilö hakee maksimimäärän hankeapurahaa, hän ei voi hakea enää henkilökohtaista apurahaa.
- pelkästään henkilökohtaista työskentelyapurahaa, joka voi olla enintään 26 200 euroa.
- henkilökohtaista työskentelyapurahaa sekä hankeapurahaa. Jos henkilö hakee esimerkiksi maksimimäärän henkilökohtaista apurahaa eli 26 200 euroa, hän voi hakea hankeapurahaa enintään 34 200 euroa, jotta haettavan rahoituksen kokonaismäärä ei ylittäisi 60 000 euroa.
Apurahaa pitää hakea vuodeksi kerrallaan, mutta kaikkiaan rahoitusta voi saada useammaksikin vuodeksi. Mahdollisesta jatkorahoituksesta päätetään aina erikseen.
Ulkomailla työskentelyyn voidaan myöntää henkilökohtaista apurahaa. Ulkomailla olevasta työskentelypaikasta on hakemuksessa annettava kutsun tai työskentelyluvan antaneen toimivaltaisen edustajan yhteystiedot.
Hakijalla pitää olla suomalainen henkilötunnus sekä suomalainen pankkitili ja pankkitunnukset.
Hankerahaa ei voida maksa ulkomaalaiselle organisaatiolle.
Apurahan saajien nimet julkistetaan säätiön internetsivuilla toukokuun loppuun mennessä. Apurahanhakijoille ilmoitetaan päätöksestä sähköpostilla.
Säätiö myöntää apurahoja lääketiedettä sekä monitieteistä ympäristötutkimusta, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua edistävään tutkimukseen. Apurahoja voivat hakea tohtorin tutkinnon suorittaneet tutkijat. Perehdy huolellisesti hakuohjeisiin, jotka löytyvät yllä olevista kysymyspalkeista.
Tarvitset apurahahakemukseen ainoastaan yhden liitteen eli 5-sivuisen tutkimussuunnitelman, jonka voit tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemus allekirjoitetaan sähköisesti pankkitunnuksilla.
Verkkopalvelu on avoinna helmikuun ajan. Hakemuksen tietoja ei tarvitse täyttää verkkopalveluun yhdeltä istumalta, vaan voit tallentaa syöttämäsi tiedot ja kirjautua välillä ulos palvelusta. Älä jätä hakemuksen lähettämistä viimeiseen päivään, jotta mahdolliset häiriöt verkkoyhteyksissä eivät estä hakemuksesi käsittelyä. Verkkopalvelun sulkeuduttua hakemuksia ei enää oteta vastaan.
Lisätietoja:
Professori Pentti Huovinen (lääketiede) pentti.huovinen(at)sakarialhopuronsaatio.fi
Professori emeritus Ilppo Vuorinen (luonnontieteet) ilppo.vuorinen(at)sakarialhopuronsaatio.fi