Sakari Alhopuron säätiöltä yli 900 000 euroa lääketieteen ja luonnontieteen tutkimukseen

Sakari Alhopuron säätiö rahoittaa lääketieteen ja luonnontieteen tutkimusta yli 900 000 eurolla. Tänä vuonna apurahoja myönnettiin 14:lle lääketieteen ja 6:lle luonnontieteen tutkijalle. Tutkijoista noin kolmasosa saa jatkorahoitusta säätiön tuella aiemmin käynnistyneen tutkimustyönsä jatkamiseen.

Julkaistu 31.5.2024

 

Sakari Alhopuron säätiön hallitus on päättänyt rahoittaa 20 tohtoritutkijan työtä sekä nenäsumutteena annettavan koronarokotteen tutkimusta yhteensä 915 000 eurolla. Suurimmat apurahat ovat 60 000 euron suuruisia. Tutkijoille myönnettiin joko henkilökohtaista apurahaa, hankeapurahaa tai molempia samanaikaisesti. Noin kolmasosa nyt myönnetyistä apurahoista on jatkorahoitusta, jonka turvin tutkija voi jatkaa säätiön tuella aiemmin käynnistynyttä tutkimustaan.

Säätiölle tuli määräaikaan mennessä kaikkiaan 222 hakemusta, mikä on merkittävästi enemmän kuin viime vuonna. Eniten hakemuksia tuli Turun ja Helsingin yliopistoista.

– Laadukkaiden hakemusten määrä osoittaa, että meillä on runsaasti lahjakkaita, nuoria tohtoreita, joilla on tieteellisesti korkeatasoisia hankkeita, Sakari Alhopuron säätiön hallituksen puheenjohtaja Pentti Huovinen sanoo.

Sakari Alhopuron säätiö haluaa omalta osaltaan tukea tohtoriksi väitelleiden nuorien mahdollisuuksia suuntautua tutkijanuralle. Pitkäjänteinen lääketieteellinen ja luonnontieteellinen tutkimus luo säätiön mukaan pohjan koko Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnille.

– Säätiöiden tarjoama tutkimusrahoitus ei ole tärkeää ainoastaan apurahansaajille vaan meille kaikille. Ilman korkeatasoista tutkimusta ja työhönsä sitoutuneita tutkijoita terveydenhuoltomme ei pysty tarjoamaan tehokasta ja ajantasaista hoitoa. Yhtä kipeästi tarvitsemme luonnon monimuotoisuuteen liittyvän tutkimuksen tuottamaa tietoa, Huovinen muistuttaa.

Apurahojen myöntämisen lisäksi Sakari Alhopuron säätiö on viime vuosien aikana tukenut Helsingin yliopistossa tehtävää koronarokotetutkimusta yli miljoonalla eurolla. Tänä vuonna säätiö jatkaa nenäsumuterokotteen kehittämiseen tähtäävän tutkimustyön tukemista 60 000 euron lisärahoituksella. Tutkimuksen tavoitteena on uuden sukupolven SARS-CoV-2-rokote, jota voidaan muokata nopeasti uusien virusvarianttien ilmaantuessa.

Rahoitusta saaneet tutkimushankkeet ja apurahansaajien nimet löytyvät säätiön verkkosivuilta.

 

Myönnetyt apurahat

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Carita Rantanen
p. +358 40 503 9609
carita.rantanen(at)sakarialhopuronsaatio.fi

Hallituksen puheenjohtaja Pentti Huovinen
p. +358 40 505 2284
pentti.huovinen(at)sakarialhopuronsaatio.fi

 

Lääkintöneuvos Sakari Alhopuron perustaman säätiön tavoitteena on tukea ja edistää korkeatasoista lääketieteellistä tutkimusta, luonnon monimuotoisuutta, yrittäjyyttä sekä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja kulttuuria.

Lue lisää