Julkaistu: 29.9.2021
Teksti: Leena Hulsi/Viestintätoimisto Jokiranta Oy

Ennätysvauhtia hupenevat jäätiköt, myrskytuhot, tulvat, tappavat helteet, kuivuus, maastopalot ja pandemia näkyvät lehtien otsikoissa lähes päivittäin. Uutiskuvista näemme, miten ilmastonmuutos vaikeuttaa jo nyt miljoonien ihmisten elämää eri puolilla maailmaa – ja arvioiden mukaan tämä saattaa olla vasta alkua.

Ilmastonmuutoksen ja siihen tiiviisti kytkeytyvän luontokadon taustalla ovat ensisijaisesti fossiilisten polttoaineiden käyttö, luonnonvarojen ylikulutus ja metsien liikahakkuut. Yleensä nämä tekijät nousevatkin ensimmäisinä esille luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä puhuttaessa. Tällä kertaa haastattelun kulku kuitenkin yllätti: luonnontieteilijä lähti liikkeelle antiikin Roomasta, Pliniuksesta ja valistuksen aikakaudesta.

Mitä tekemistä antiikin Roomalla, Pliniuksella ja valistuksella on ilmastonmuutoksen ja luontokadon kanssa? Mitä pidempään Niemelää kuuntelee, sitä selvemmäksi käy yhteys.

– Antiikin Roomassa eläneen Pliniuksen Natural History on yksi harvoista Rooman valtakunnan ajoista nykypäivään säilyneistä suurteoksista. Kirjailijana ja korkeana virkamiehenä tunnetun Pliniuksen teoksessa huomio kiinnittyy siihen, että siinä ihmistä ei aseteta luomakunnan yläpuolelle. Antiikin roomalaiset näkivät ihmisen osana luontoa, kuten meidänkin pitäisi, Niemelä sanoo.

 

Ihminen on heikoin lenkki

Niemelän mukaan asiat alkoivat kehittyä luonnon kannalta väärään suuntaan erityisesti valistuksen ja hyödyn aikakaudella.

– Tuolloin ihmisen suhde luontoon muuttui – valistusfilosofit kohottivat ihmisen luonnon yläpuolelle. Valistusta seurasi teollinen vallankumous, joka johti luonnonvarojen maailmanlaajuiseen hyödyntämiseen ja synnytti kaivos- ja metsäteollisuuden. Luonnon kannalta kielteistä kehitystä on vauhdittanut myös kristinusko, varsinkin protestanttinen kirkko. Katolista ja ortodoksista kirkkoa pidetään luontoystävällisempinä, Niemelä sanoo.

Uskontojen vaikutus luontokäsitykseen ja tapaan, jolla luontoa hyödynnetään, on kasvavan kiinnostuksen kohteena.

– Jo 1960-luvulla ilmestyi kirjoituksia, joiden mukaan luonnon riistäminen yleistyi protestanttisen uskon myötä. Nyt aihe kiinnostaa laajemminkin ja on poikinut myös monitieteellistä tutkimusta. Puhutaan ekoteologiasta, joka on tuonut yhteen luonnontieteilijät, arkeologit ja teologit.

Ekoteologia kyseenalaistaa ihmisen aseman luomakunnan kruununa ja pohtii ihmisen suhdetta luontoon. Se korostaa näkemystä, jonka mukaan ihminen on osa luontoa eikä tule toimeen ilman sitä.

Niemelä on vieraillut usein Villa Lantessa, Suomen Rooman-instituutissa, missä hän kertoo perehtyneensä muun muassa antiikin Rooman uskontoihin.

– Antiikin tarinoista välittyy kuva, että kaiken luonnon luonut luontoäiti on ollut ihmiselle kuin julma äitipuoli. Lähes kaikille lajeille on jo elämän alkumetreiltä alkaen suotu jonkinlaisia valmiuksia puolustautua ulkoisia uhkia vastaan – lukuun ottamatta vastasyntynyttä ihmislasta. Ainoa asia, jonka ihminen syntyessään osaa, on itkeminen. Me synnymme hyvin haavoittuvaisina, ja olemme myös loppupeleissä se heikoin lenkki, Niemelä pohtii.

Niemelä viittaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon aiheuttamiin seurauksiin, joista olemme saaneet esimakua muun muassa hirmumyrskyjen, kuivuuden ja maastopalojen muodossa.

– Meillä on jo olemassa tietoa ja teknologiaa asioiden muuttamiseksi. Ensin meidän on kuitenkin kyettävä muuttamaan asenteitamme ja suhdettamme luontoon. Tämän ymmärtäminen on avain pysyvään muutokseen.

 

 

Antiikin Roomasta Kevon tuntureille

Historiallisen näkökulman lisäksi Niemelä tarkastelee luontoa myös taiteen kautta. Hän on muun muassa kirjoittanut teoksen Vaelluksia maisemaan – Taiteen mestarit meren äärellä yhdessä taidehistorioitsija Markku Valkosen kanssa. Laajuudessaan ainutlaatuisessa teoksessa kuvataan luonnonhistoriallisten muutosten ja taiteen vuorovaikutusta.

Monitieteellisesti luontoa lähestyvän emeritusprofessorin ensisijainen kiinnostuksen kohde sijaitsee tällä hetkellä kuitenkin Suomen Lapissa. Niemelä johtaa Sakari Alhopuron säätiön rahoittamaa Turun yliopiston Kevon kenttäasemalle sijoittuvaa tutkimusta, joka selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia Lapin luontoon.

– Tarkemmin sanottuna kyse on vertailevasta tutkimuksesta, jossa selvitetään ympäristömuutosten vaikutuksia Lapin subarktisiin eliöyhteisöihin ja toisaalta Itämeren eliöyhteisöihin. Tutkimustyötä tehdään Kevon lisäksi Saaristomerellä sijaitsevalla Seilin saarella, missä tutkimusta johtaa Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja, apulaisprofessori Jari Hänninen, Niemelä kertoo.

Tutkimus sai sysäyksen vuosi sitten ilmestyneestä, 166 seurantatutkimusta yhdistäneestä selvityksestä, josta kävi ilmi, että terrestriset eli maalla elävät hyönteisyhteisöt ovat taantuneet voimakkaasti mutta akvaattisen eli makean veden eliöyhteisöt ovat runsastuneet.

– Vesiekosysteemien tuloksia selitti vesien rehevöityminen ja maaekosysteemeissä selittäväksi tekijäksi nousi elinympäristöjen voimakas pirstoutuminen, jota tapahtuu muun muassa rakentamisen, peltojen viljelyn ja metsätalouden seurauksena.

Ilmastonmuutos ei kyseisessä selvityksessä noussut merkitsevästi esiin, mikä herätti kysymyksiä Turun yliopiston tutkijoissa.

– Pohdimme, että ilmastonmuutoksen osuutta voitaisiin selvittää sekä Kevolla että Seilissä tehtyjen pitkien aikasarjatutkimusten avulla. Kevolla elinympäristöt ovat lähes pirstoutumattomia, ja alueelta on yli 50 vuoden mittainen perhoslajiston pyyntiaikasarja, joka on ainutlaatuinen koko maailmassa. Siellä ilmaston lämpenemisen seuraukset on helpompi havaita, koska elinympäristön pirstoutumisen vaikutukset on eliminoitu, Niemelä selittää.

Niemelän mukaan sekä Kevolla että Seilissä tehdyt ainutlaatuiset seurannat todistavat pitkäjänteisen perustutkimuksen merkityksen ja tärkeyden.

– Kenttäasemien pitkäaikaistutkimukset ovat nyt osoittautuneet kullan arvoiseksi. Ilman niitä olisi lähes mahdotonta saada luotettavaa tietoa ilmastossa ja ympäristössä vuosikymmenten aikana tapahtuneiden muutosten vaikutuksista ekosysteemeihin.

 

Pohjoisen lajit uhattuina

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista Lapin luonnon monimuotoisuuteen on jo saatu tutkimusnäyttöä.

– Olemme jo tehneet useita havaintoja, jotka tukevat vahvasti hypoteesiamme. Hyvänä esimerkkinä on hallamittarin ja sen aiheuttamien tuhojen yleistyminen. Ilmaston lämpeneminen on tuonut alueelle muitakin uusia tuhohyönteisiä, jotka ovat vakava uhka tunturikoivikoille, Niemelä kertoo.

Tunturikoivikkojen katoaminen vaikuttaisi Niemelän mukaan välittömästi kaikkiin tunturikoivuilla eläviin eliöyhteisöihin, esimerkiksi erilaisiin perhosiin ja kovakuoriaisiin sekä niistä riippuvaisiin lajeihin, kuten lintuihin.

– Vaikutukset etenevät nopeasti ravintoketjua pitkin hyvin laajalle. Kun yksi kohta luonnossa

vinoutuu, heijastukset ovat moninaisia. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat erityisen voimakkaita juuri Lapissa. Tundran ja palsasoiden häviäminen aiheuttaisi vakavia muutoksia pohjoisimman Suomen ekosysteemeissä.

– Kaiken kaikkiaan ilmastonmuutoksella on yllättävän moninaisia seurauksia, minkä vuoksi tutkittua tietoa tarvitaan lisää. Sakari Alhopuron säätiöltä saamamme rahoituksen turvin meillä on mahdollisuus syventää tietämystämme ja tuottaa lisää tutkittua tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä – asenteet ja teot eli se, miten tutkimustietoa hyödynnämme, määrittävät tulevaisuutemme, Niemelä sanoo.